torstai 25. helmikuuta 2010

Karhunvatukkakuvioinen sukka


Drops designin ohjeella paljon rakastamaani karhunvatukkakuviota tällä kertaa sukkaan lanka on seiskaveikkaa. Tämä siis tasona neulottu malli sauma tuol keskellä jalan alla. Jännä, ekaa kertaa kun alko väsään niin koon arvio oli vaikeeta joten eka sukka on purettu alkuunsa kahdesti et kolmas kerta toden sanoo pitää paikkaansa tän kaa ja loppu tulos on silti lähempää tossua kuin sukkaa ;)
Olin nokian koululaisia kuskaamassa jäähalliin ja takas unohdin käsityö kassin kotia aattelin et haempa vapaavalinnasta sukka langan ja siit sit. Mut ei ollu niin helppoo kaikki 4 ja 3,5 sukka puikot oli myyty loppuun ja tätä kun ihmettelin myyjälle se valaisemaan et kutominen on nyt muotia ja novita ei puikkoja pysty toimittamaan sitä vauhtia kun niitä myydään. Ei sillä ettei mul ois ainakin 3paria kumpaakin kokoo, mut ne oli kotona ja mä maailmal joten ei ku ettiin pyöröpuikoille sopivaa mallia kun sellatteet lepäs kassin pohjalla.

torstai 18. helmikuuta 2010

Että on piposta vaikee ottaa kuvaa. No mutta tämä uusin tosin mammam tekemä kun minähän en aloita mitään uutta ja mamma teki ensimmäisestä liian ison (mahtuu nuttura hyvin alle) tekee nyt itselleen uuden ;)

tiistai 9. helmikuuta 2010

Mietin täs et onko se asian huijaamistä jos puran kahdet vanhat sukan alut ja teen niistä tossut? Siis kun tarkoitushan oli saada töitä pois puikoilta ja no siinähän siis ne toiset noista poistuisivat jo suoraa. Löysin meinaan aivan ihanan tähtikuvioisen tossun ohjeen, ja juu u kirjoneuletta en ole väkertänyt sitten ala-asteen kuvio sukkien etä kattoo nyt. Taso voi siis olla samaa kuin alaasteen kuvio sukissa.

Täs tänä aamuna näitä käännellessä tajusin myös et taitaa olla näit kesken eräisiä töitä sit koko vuodelle. Että saa heittää hyvästit sille 1/2010 suurikäsityölehdes olleelle liivimallille jos ei sitten itteensä ala huijaamaan. Tai sit vois muuttaa tätä niin että kun 20 työtä on pois niin sit saa aloittaa uuden ;) ittensä huijaamista tämäkin on mutta parenpi sekin. No eikun töihin.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Mammalta sain myös lämmiketä.




Elikkä vähän kiersin tuota en aloita yhtään uutta työtä ennenkö vanhat on pois puikoi

lta näin. Annoin lamgan mammalle ja kerroin ttä sukat pitäisi saada puolipitkällä varrella ;)

Sukkia sukkia.

Ne pikkusiskon uudet pikkupalmikko sukat joissa on se hile lanka mukana. Ovat vihdoin valmiit ja käytössä.

Raitaiset lyhyt vartiset ovat sitten omaan käyttöön.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Talvi hattu ;)


Elä katso minua vaan katso tuota hattua!
Puuvillakangasta tuo päälinen ja vaalean punainen fleece vuori lämmittää pakkasilla. ;) Eihän tämä kauheasti korvia suojaa mut ei se tainnut olla tarkoituskaan.

Näitä keskeneräisiä siis riittää, listataanpa:

1.Iinan palmikko sukat (nämä pitää nyt saada ensimmäiseksi)
2.Mamman lehti sukat (alunperin piti olla itselle mutta kun lipsahti isoksi)
3.Itselle valkoiset palmikko sukat
4.Villavaippa kokeilu 1
5.Villavaippa kokeilu 2
6.Valkoinen mohair bolero jossa virkattu kaulus (kaulus puuttuu)
7.Tummanpunainen palmikko hihake (toinenhiha ja kaulus upuu)
8.Sininen mohair hartian lämmitin
9. Sama kun yllä mutta novitan purolangasta.
10.Norjalainen hiippamyssy
11.Palmikkotunika mohairlangasta
12.2x Lasten kaulahuivi
13.Punainen pitsi hartiahuivi.
14.Violetti huivi (sama kuin tuo jonka vein perniöön "joululahjaksi")
15.Harmaa tunika jonka ylä osa on mummon neliöistä (ylä osa siis valmis kun vaan joku sais pääteltyä ne pirun langanpäät)
16.Metsänvihreä karhunvatukka bolero (sama siis kuin tuo jo valmis marjapuuron väri)
17.3x Nuken mekkoja (puuttuu ne rimpsun virkkaamiset varmaan vaan)
18.Sukat 7veikka meleerattu vihreä (toinen valmis ja toisen varsi)
19.Sukat 7veikka jättiraita vihreä pun (kas kummaa toinen valmis)
20.Sukat 7isoveikka colori beige (toinen valmis ;)
21.Harmaa neule takki hihoja vaille
22.Neuletakin vaalean sininen aloitus (ei tiiä vailla menis purkuun?)
23..............

Ja näitähän on muitakin mietin vaan mihin kaikkialle olen niitä jemmannut, listaan lisää sitä mukaan kun löytyy nurkista vilisemässä. Noit sukkii on ainakin kossain piilottelemas uskoisin.
Mutta kun nyt nuokin ensin ratkois alta pois niin tämä ois jo niin paljon parempi tilanne

Eskimo langasta.



Pitkää ja pätkää ;) Tuosta pätkästä kun piti tulla vähän pitempi mutta lanka loppuikesken. Tuossa pitkässä oli tarkoitus tehä vain olan lämmitin mutta sit siittä tulikin paita, ja kun paita näytti hyvältä alulta niin tilasin lankaa lisää. Näin syntyi neule mekko. Ei tuota enään tunikaksi voi haukkua kun yltää pilveen asti. Pätkä on Drops ohje ja pitkä on tullut päästä siinä samalla kun kudoin ;) aloitettu siis pääntieltä alespäin.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Vihreä revontulihuivi.

Vihdoin valmiina! Ei mikään huippu kuva mut. Tais olla nyt viime lauantai kun purin tämän "venytyksestä" vai mikä se oikea termi on? viimeisten 5kerroksen tekeminen oli sitten sellaista tuskaa ettei tosi mutta lopputulos on niin sen arvoinen. (Kumpa sais aloittaa uuden tälläisen tekemisen)


Tämän tuolla viime vuonna esittelin kun se oli puikoilla. Vihdoin valmista vähän ennen uuttavuotta, ja taas miljoona langan päätä mut hieno tuli. Väristä en olevieläkään varma mutta siitä et lämmittää olen.
Ja aikas ylpeä et on vihdoin valmis.
(Tälläinenhän löytyy myös metsän vihreänä puikoilta, joten urakka ei vielä ohi ole tämän mallin kohdalta;)

maanantai 1. helmikuuta 2010

On se vaan kumma kuin tuo aika rientää kun on hommaa?



Hauska lueskella vanhoja. Tuo kesä projekti kun jäi sille ukolle kokonaan kun mamma pakkas kassit ja pojan ja muutti muualle. Pien surku kattellessa, mutta parempi näin!
Olin jo aloittamassa uutta blogia kun muistin että eihän sellaiseen ole tarvetta. Minulla kun on tämä vanhakin ;) Joten jos taasen pääsis vauhtiin?

Tein uuden vuoden lupauksen muutamalle ystävälle ja Äidilleni että: En aloita yhtään uutta neule työtä ennenkö kaikki mitkä puikoilta löytyy ovat valmiit. Tätä nyt ollaan lunastamassa, paljon on jo valmistunutkin.

Omaan kaulaan lämmittämään punaista.

Sitten tämä huivi Joululahjaksi joka luovutettiin vasta tammikuussa omistajalleen perniöön :)