Siis missä on mun kamera, Kuka sen söi?? No kännykässä on ihan pien ja huono kamera mutta no kun muuta en löydä.
Mammalle tehtiin tälläinen. Lanka on Drops eskimo malli sama kuin siinä minun sinisessä liivissä paitsi että tähän tehtiin hihat ja kyllä ensin lyhyet ja sitten niihin jatkot. Totta kai eri väri erää ja näin se näkyy. Hiukkasen harmittaa (lue paljon) mutta mamma tykkää (tai ainakin sanoo minulle niin, silti harmittaa) ja itse halusi pitemmät hiat jälkeenpäin.
Ja laatu kuvat jatkuvat ;)
Tämä omalle pojalle ja pojan ite valitsemista väreistä ja ite valitsemassa järjestyksessä.
Lanka siis SandnesGarn Alfa ja tuo joka näyttää keltaiselta on (limen?) vihreä.
Tosissaan ihan toive paita jota ollaan käytetty fleesen päällä vähän niinkuin takkina on sen verran paksu. Kun kerät olivat vierekkäin pöydällä en uskonut että tästä näin kiva tulee. Siitä sitten aloitettiin ja pohja väri oltiin jo kaupassa päätetty metsän vihreäksi ja poika suunnitteli raidat ja seuraavan värin.
Pipoja pipoja!!
Näitä tämmän mallisia on SandnesGarn alfa langasta tämä viininpunainen ja kaksi tontun punaista.
Tämä on mun omani ja ne kaks olivat lahjaksi, kummassakin lahja pipossa oli vielä kauluri samalla mallilla samankokoinen tuupi. Hmm täytyy varmaan Satulla kuvata kun seuraavan kerran kyläillään. Sitten mammalle tein luonnon valkoisen johon se itse tikutteli vuoren jälkeenpäin.
Ja se vuori innostus lähti tästä liikkeelle.
Tämä ihana söpöstys oli taas sinne serkun tytylle ja ajattelin että 1v tarvitsee vuoren pipoonsa jotta tarkenee.
Lanka tässä oli muistaakseni Drops Alaska ja vuoressa Novita Wool kumpaakin yksi kerä.
Ystävälle tästä pikkupipon mallilla jostain vanhasta oisko katian langasta jonka nimee en muista.
Itselleni on samallainen mutta kukasella varustettuna (miten niin sisäinen pikkuneiti nosti päätään) mä tykkään kukkasista ;) Täytyy pistää kuvia kun löydän den kameran. Murrrrr....
Ja sormikkaat!! Mun ihka ensimmäiset sormikkaat hiukan oon ylpee.
Lankana Marks&Kattens Fame Rand.
Olen aina jotenkin peljännyt sormikkaiden väkerrystä tai jotain, pitänyt sitä jotenkin näpertämisenä.
Mut hei mähän tykkään näpertää ja tän muistettuani nyt ne on valmiit ekat sormikkaat eikä varmaan jääneet viimeisiksi (toivon ainakin niin)