torstai 17. helmikuuta 2011

Omalle kans!

Pitihän se omalle tehä myös joten tänään tikuttelin valmiiksi siniharmaasta indiestä lentäjän lakin.

En ole pitkiin aikoihin ommellut mitään kun ei tuo ompelu kone töissä kulje mukana niin kuin puikot. Kotona ei olevinaan ole koskaan enään aikaa ja jos onkin niin menee viikko että saa verhot ommeltua yms. Mutta silti minä tykkäisin ja osaisin tehä kun ois aikaa. Aikaahan löyty kun oltiin kyläilemässä ystävän luona joka valitteli että nuorimmaisen puolipotkareista tulee kaikista varpaat läpi ja muutenkin ovat loppu. Ja kaavaa ei suoraan ollut löytynyt. Joten muutamaa kaavaa yhdistäen pyöräytettiin parit puol potkarit pojalle ettei varpaaat palellu.


Sinistä velour kangasta, toiset (ekat) olivat hiukan liian pitkät joten toiset (tokat) tehtiin vähän lyhyemmiksi. Lapset onneksi kasvaa joten tässä ei ongelmaa ole jos näinpäin tuo pituus heittää. Sitä tuli ommeltua tosiaan silloin enemmän kun oli oman pojan kans kotona, pikasen taas into heräs katotaan kuin käy.

Salaisen neule ystävän ensimmäinen paketti.

Helmikuu.
Elikkäs me oltiin kyläilemässä tuo su-ke välinen aika ja palatessa kotiin mainosten seasta löytyi ystävänpäivä kortti sny-pariltani. Sopii oikein hyvin aloitukseksi tähän ;)

Tänään sitten töistä tullessa lattialta löytyi kaksikin paketti korttia.
Jännityksellä postiin kuikuilemaan mitäs sieltä löytyy, toinen paketti oli sukkalanka ja nappi klubista mutta se toinen :) oli se Salaisen paketti.


Laatikosta paljastui 3kerää mustaa Viking Alpaca lankaa.
Väri 203
Joka siis 100%superfine alpakka
6-7mm puikot 50g=50m 12 silmukkaa = 10cm
Produced for
Viking of Norway
Made in Peru

Will I Be Pretty pipon ohje

Suklaa kahvia ;)
Tätä ollaan kylässä juur alkuviikko juotu ja mietin että pitäisi kotiinkin täydentää. Elikkäs nappiin meni.

Kiroileva siili kortti ja suklaata
Jossa kahvi ohjataan minulle ja suklaat saa kuulemma jakaa pojan kans.
Miten niin jakaa? Pikku ukko omi kummatkin ja ilmoitti et langoista saan tehä itselle, no sain lopulta kaks palaa kans. Toisaalta saa syyä sille kun nous tänään kuume niin olo on varmaan kurja ja suklaa piristi mieltä. (toinen siis säästös)

Lanka on ihanaa ja sitä en ole ennen käyttänyt, joten pikkaisen syyhyis aloittaa jotain ihan ittelle mutta muutama juttu pitää ensin tehä valmiiks niin sitten.
Ehkä tuo pipo johon ohjekin on?  Ja ohjeelle muuten löytyi myös heti lanka kopan päältä toinenkin lanka josta tuo pipo on tehtävä. Bc Garn Silkbloom fino jota tuossa on yksi kerä ja olen jo hetken miettinyt mihin yksi kerä riittää että mitä teen siitä.

Niin se toinen pienenpi paketti joka ei ollut sny vaan joku muu ;) sisälsi siis

Lehtivihreää (semisolid) käsinvärjättyä Pehmo-Puffa lankaa
Jossa siis 30% kashmir 70% merinovillaa
100g/300m
Ja kaksi lehti nappia.
Kuva vääristää kovin värejä lanka on oikeasti tummenpaa ja napit ovat oikeasti kyllä tummia mutta vihreitä eivät sinisen vihreitä niinkuin kuva väittää.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Pientä pienille.

Lisää niitä pilkki reisun pipoja pääteltyinä ja kokoon kursittuina.
Elikkäs Tässä toinen hiukan eri mitta suhteilla kun se edellinen, silmukoita enemmän ja kerroksia vähemmän.
Lanka sen rose mohair loput eli jos ostaa kaksi kerää siitä tulee 3kpl pipoja valkoinen riitti siis kolmeen.


Ihanaakin ihanempi kevät pipo novitan puro baltik tarvii sen vaakan niin tietää kuin paljon meni.
Tämä siis löysi onnellisen omistajansa myös hienoa että tulee tarpeeseen ;)
Malli siis on vieläkin sama kuin ennenkin.


Ja siten näitä tämän viikonlopun ;) (lue maanantai-tiistai)

Piti siis itselle tehä ja niikuin hyvin näkee kokonais pituus valmiina on tuollainen 20cm ei siis ihan mahu ittelle mutta onneksi noita pikku neitei löytyy lähipiiristä. Mutta kuinka iso mun pitää ittelle tehä et on sopiva sit viel kun tulee koneesta? Lankana tässä siis Novitan puro uusi väri mikä kukkaketo, niitty vai mikä?
Kivan värinen ja mukavat raidat.


Onko se pipa vai pipo vai mikä se on?
No tässä siskosten päähineet.

Ensimmäinen yritys, tai mikään yritys hienohan tää on! Virkattuine reunuksineen, virosta tuotuine kataja nappien kans Indie pipo.

Isommalle erivärinen ja hiukan aijemmasta paranneltu versio, leveämmiltä korvaläpillä ja taakse on tehty alkuun yks nurja kerros niin ei lähe kiertää.
Lanka siis Sirdar Indie 51% villaa ja 49% akryylia ja ohje viime vuoden Modasta tosin tein nro.8 puikoilla ja siitä johtuen kerroksii lisää. Niin ja tietty suljettuna neuleena kun en noit saumoja vieläkään jaksa neuloa jos pallo ei oo.
Täytyy omalle pojallekin vääntää ja ehkä ittelle?

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Pikku mekko.

Ei sillä ettei tästä talosta löytyis yhtään keskeneräisiä töitä niin aloitinpa jotain uutta eilen.
Drops Baby Alpakka Silk 70%baby alpakkaa 30%mulbery silk.
 Kolmosen puikot mulla työssä ja oon oikeen etusormen kynnen alle tökännyt puikon pään niin montakertaa jo että mustelma näkyy kynnen läpi. Mutta nyt sitten ovat vuorossa hihat kuhan kehittelen jotain suojaa etusormelle. En ymmärrä mikä nyt on et tökkään vahingossa kokoajan kynnen alle :(
Eli ensimmäinen vaihe neljästä on nyt suoritettu.


tiistai 8. helmikuuta 2011

Pilkki pipoja.

Elikkäs sillävälin kun asiakkaat ryntäs aamusta kohti säkylän pyhäjärveä, minä virittelin NCIS sarjan DVD soittimeen ja puikot ja langat syliin.
Ensimmäisenä poijalle kevät pipo Novitan Alpakka luxus langasta värit: 010 luonnonvalkoinen ja 068 beige.
puikot numero 3 ja tässä tais olla ihan ohjeen mukaiset silmukkaluvut ja kerrokset jotta päti 5v päähän.
Näitten kerien lopuista tulee varmasti vielä toinenkin pipo ja meitin mamma jo sellaisen tilaili itselleen. Alpakka on vaan niin ihanan pehmeää ;)
Sitten toinen Lanka on Menitan omaa Trend lankaa 50% villaa ja 50%akryylia puikkosuositus 8-12 made in italy by BBB Filati s.r.l for Oy Menita Ab 50g=n.50m
Elikkäs tein resoorin 1o1n nro.6 puikoilla ja vaihdoin sitten nro.9 puikkoihin malli siis sama kuin blogissa aijemmin olleissa pipoissa. Muistuttaa vaan enempi paskeria kun tekee tälläisesta paksusta langasta :) mulle käy kun pitää nuttura saada tänne sisään. Ensimmäistä kertaa neuloin kyseisestä langasta ja pipoon meni koko 50g aloituksesta jäi 10cm ja sama määrä lopetuksesta joten eipä jääny jämä nyttyrää.
Sitten sukkia :)
Lanka on novitan seiskaveikkaa ja kerä on ostettu varmaan silloin kun olin ala-asteella silloin värjäys näytti tältä. Nämä olivat siis kulkeneet kaikki nämä vuodet mukana niin että toinen sukka oli valmis ja toista oli 5cm vartta. Miten niin ufo? Purin siis sen valmiin sukan ja sen varren alun koska ikä päivänä käsiala ei olisi ollut samaa enään (hiukan tiukkaa oon silloin tehnyt) mutta samanlaiset perus sukat vahvennetulla kantapäällä jotta tulee kunnioitettua alkuperäistä ideaa.


Sitten jotain ihan uutta minulle  ;)
Tähän lähdin mukaan :) olen näitä käynyt kurkkimassa jo jonkun vuoden ja no miettinyt että pitäisikö vai ei. No nyt uskaltauduin mukaan ja helmikuun pakettia suunnittelen omalle sny-parilleni jännää.
Ja sain jo E-postikortin toiselta pariltani. Nuo e-kortit ovat kanssa aikas uusi tuttavuus kun nuo perinteiset pahviset ovat enenpi mun juttu :) Eli en siis ole edes tajunnut et.....
 Blogia muokkasin niin että "anonyyminä" pystyy nyös kommentoimaan, mutta toivon että muussa tapauksessa jos kommentoit niin käytät jonkin sortin nimeä :)
Sny kevät 2011 osallistuu nyt olikos se 116 ihmistä kahlasin kaikki nuo blogit lävitse ja taas voi huomata kuinka taitavia ihmisiä täältä löytyykään. Mutta ei tarvitse pelätä ei tämä ollut salapoliisi työtä, ei haluan pitää yllärinä loppuun asti kuka parini on. Olen vain edelleen kiinnostunut siitä mitä muut käsillään tekee.

Mutta nyt unten maille.
Hyvää yötä kaikille!